tiistai 30. syyskuuta 2014

Ei lapsiperheeseen?

Emäntä kertoi, että varsin monen kissan kohdalla Hesyllä on maininta, että ei lapsiperheeseen. Minä luulen, että aikanaan minullekin olisi voinut tulla moinen maininta. Mutta ajat ovat nyt erit, ja meidän tapauksessa lapset ovat tulleet kissaperheeseen. Onkohan sellainen kielto olemassa lapsille? Ei lapsia kissaperheeseen?

Vaikka minä välillä kovasti kritisoinkin sitä, että emännän aika menee liiaksi noiden pikkuihmisten kanssa, niin olen minä ihan hyvin sopeutunut siihen, että meillä on pieniä, ja ne minuun ja kämppikseeni. Katsokaa vaikka.





7 kommenttia:

  1. Oikein sopuisalta näyttää teidän elonne ♥
    (Kuinkahan meidän perheen oikein käy?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän käy oikein hyvin, kun vaan muistaa huomioida kaikki osapuolet mahdollisimman hyvin. :) t. Emäntä

      Poista
  2. Meidän periaate on just toi, ei lapsia kissaperheeseen! Paitsi kylään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinpäin on muuten aika harvoin, eli että kissat voi tulla kylään... t. Leijona

      Poista
  3. Mä olen monesti ihaillut tätä blogia siitä, että kissat ja pienet lapset vaikuttavat asuvan melko sopuisasti samassa perheeessä. Aivan liikaa on sitä, että kun ensimmäinen lapsi syntyy, niin lemmikki, oli se sitten koira tai kissa, saa lähteä. Ei muka sopeudu tai on niin vaikeeta eikä riitä aika jne. Pöh, vika on ihmisissä. Iso kunnioitus emännälle ja isännälle, ettei kissoja ole heivattu pois lasten synnyttyä sekä pikkuisille, jotka oppivat elämään eläimen kanssa alusta asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihailusta! Me paistatellaan. Onneksi noi pikkuihmiset on oppineet olemaan meidän kanssa nätisti. Tai ainakin isompi...pienempi vasta harjoittelee. t. Leijona + kämppis

      Poista
    2. Lapset oppivat heti näteille tavoille kun oppivat miten kissaa lähestytään ja milloin ei vaikka mieli tekisi. Mua kissa raapaisi kerran pahasti pienenä lapsena ja sen jälkeen inhosin kissoja (meillä ei ollut lemmikkejä eikä juuri harjoittelukokemuksia) kunnes äiti sellaisen vaati uuteen kotiimme jossa oli hiiriä. Olin vastaan mutta äiti sanoi että saat sitten valita sen niistä pennuista. Rakkautta ensi silmäyksellä. Miesväkikin kierrettiin nopeasti tassun ympärille tyypillisistä murinoista "mikä noissa kateissa niin kiehtoo? Koira sen olla pittää!" huolimatta.

      Poista