sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Naalliassik

Oletko miettinyt, mitä olisi, jos aika kulkisikin takaperin? Jokin aika sitten näkyi semmoinen elokuva, jossa se mies oli aluksi vanha ja lopuksi ei. Yleensä vissiin on toisinpäin. Siis että ollaan vauvoja ja sitten kasvetaan ja sitten ollaan vanhoja ja kuollaan.

Mutta mitä olisi, jos mentäisiinkin toisinpäin? Vanhasta nuoreksi ja sitten lopulta taas ihan vauva-asteelle. Ja jos talven jälkeen olisikin syksy eikä kevät? Tai kävelisi takaperin? Olisi tulossa sieltä, minne oli menossa. Tai sitten jos lukisikin jotain lopusta alkuun? Tosin blogimaailmassa moni tekeekin niin, koska uusin teksti tulee aina ensimmäiseksi.

Minulla on ollut hyvin aikaa miettiä moisia asioita, koska olen torkkuillut päivät pitkät. Olen kyllä ollut iloinen siitä, että emäntäkin on ottanut välillä torkut, ja minä olen saanut olla vieressä. On se ottanut syliinkin, mutta minulla on ollut siinä aika ahdasta. Ihan kuin makoilisin pallon päällä tai vieressä. Se tunnostaa vähän liiankin tutulta. En kyllä haluaisi palata siihen aikaan, kun ei vielä ollut emäntää.

1 kommentti:

  1. Ollapa kissa ja jäädä aamuisin nukkumaan lankakoriin :) Monena aamuna on tullut mietittyjä tällaisia :)

    VastaaPoista