Vanha, vanhempi, vanhuus

Voit vaihtaa minulle vaipan - tai sitten rapsuttaa. Eikös se ole sama asia?

Emäntä on sanonut viime aikoina usein, että minkälainen minä olen sitten, kun olen vanhempi? Että vieläkö niin kovin jaksan kiehnätä ja vaatia huomiota vai makoilenko vain rauhassa pitkät päivät, kuten kämppikseni on alkanut tehdä. Minä uskon, ettei minusta tule vanhaa. Että minä olen aina pentu. Vaikka vauva kasvaisi, minä säilyn nuorena. Niin se on, tai ainakin luulen niin, melko varmasti.

Vanhuus on pyörinyt mielessäni myös muusta syystä. Olen huomannut 10-vuotiaan kämppikseni turkissa harmaita karvoja! Ja luin tässä lempisarjakuvastani Kamuista kissasta, joka sai vanhojen kissojen ruokaa. Emäntä on sanonut, että kämppikselleni pitäisi ostaa sellaista. Minua vähän mietityttää koko asia.

Olen myös kuullut, että monet ihmiset pelkäävät vanhuutta ja tekevät kaikenlaista omituista sen välttämiseksi. Ja sitten olen kuullut sellaisen sanonnan, että vanha ja raihnainen. Miksi se vanhuus on niin kamalaa? Voisikohan se olla leppoisaa aikaa? Semmoista, että on aikaa katsoa, kuunnella ja tuntea. Aikaa muistella ja aikaa rapsuttaa! Jos vanhuus on sellaista, voisin minäkin ehkä tulla vanhaksi.

Sitä paitsi emäntäkin on vanhenemassa. Taas on tulossa vuosi lisää. Minä ajattelin onnitella häntä kiehnäämällä hänen jaloissaan, puskemalla häntä ja heittäytymällä kyljelleni hänen edessään, jotta hän voisi rapsuttaa minua mahasta. Aika hyvä lahjaidea, eikö totta?